Latausmahdollisuus kotiin

L

Sähköautoilun pullonkaula on kieltämättä auton toimintasäde ja latauksen hitaus. Bensa-asemalla asiointi on iskostanut ajatuksen, että auto pitää saada tankattua muutamassa minuutissa, juuri silloin kuin haluaa. Sähköautoiluun siirryttäessä tätä mallia on muokattava hieman uudelleen, eikä välttämättä huonompaan suuntaan.

Ajatella, jos auto olisikin tankattu joka kerta, kun lähdet aamulla liikenteeseen. Tämän mahdollistaa tietysti kotilataus. Pitkän matkan ajamista tämä ei toki ratkaise, mutta 99% omista päivittäisistä ajoista on yhden akullisen toimintasäteen sisällä.

Palataan pitkiin matkoihin myöhemmin ja puhutaan nyt kotilatauksen järjestämisestä.

Kohti kotilatausta

Kerrostaloasujana lähdin selvittelemään latausmahdollisuuksia internetin syövereistä. Varsin pian tuli esille, että latausmahdollisuuden suurimpana esteenä ovat asenteet niin taloyhtiöiden asukkaiden, kuin isännöinnin puolelta.

Nostin asian esille taloyhtiön yhtiökokouksessa jo reipas vuosi sitten, jolloin siihen suhtauduttiin varsin skeptisesti. Auton tilauksen myötä laitoin asioihin vauhtia ja keskustelin mahdollisuuksista taloyhtiön hallituksen kanssa. Koska autopaikat ovat osakkaiden omistuksessa, riittäisi latauspisteen asentamiseen periaatteessa vain hallituksen lupa.

Taloyhtiön hallitus valtuutti minut ja toisen kiinnostuneen asukkaan tekemään hieman taustaselvitystä. Selvityksessä kävimme läpi taloyhtiön sähköliittymän kapasiteetin ja sähkökeskusten mahdollisuudet. Selvityksessä tuli ilmi kapasiteettia olevan reippaasti ja keskuksistakin löytyi tilaa uusille sähkömittareille. Tämän jälkeen otimme avuksi asennuksiin erikoistuneen yrityksen, jolta saimme paljon hyvää tietoa asian edistämiseksi.

Vihreää valoa

Lopulta hallitus otti asiaan myönteisen kannan ja laati ohjeistuksen, jota noudattamalla asennus olisi mahdollinen. Käytännössä asennukseen saa muutostyöluvan tarjoamalla tarpeeksi teknistä tietoa, sekä sitoutumalla kattamaan kaikki kulut, mitä latauspisteen asentamisesta, käytöstä ja mahdollisesta poistamisesta aiheutuu. Loistavaa!

Lopulta lähetimme muutostyöilmoitukset, joiden hyväksynnän jälkeen asennus suoritettaisiin valitsemamme kumppanin toimesta. Latauslaitteeksi valikoitui Teslan oma kotilaturi, joka on erinomainen hinta-laatu-suhteeltaan. Laturin hinta 530 € ja asennuksen noin 700 €.

Tällä hetkellä odottelemme asennusajankohtaa, joka voi venähtää auton saapumisen jälkeiseen aikaan, sillä sähköyhtiöllä on sähkömittareiden asentamiseen 2-3 viikon jonot.

Sähköinenliikenne.fi:n artikkeli kotilatauksen järjestämisestä »

Jätä kommentti

Kuka?

Blogin kirjoittaja on 40 lähestyvä PK-seudulla asuva mies, joka innostuu uudesta teknologiasta ja kaikesta mikä lentää.

Viimeisimmät artikkelit

Kategoriat