Tesla laatukyselyn hännillä

T

J.D. Power julkaisi uuden auton omistajille tekemänsä laatukyselyn tulokset. Kyselyn perusteella vähävikaisimpana komeilee Dodge, hännillä Tesla. Huomionarvoista tuloksissa on se, että Tesla ei osallistunut valmistajana kyselyyn – vastaukset kerättiin satunnaisesti omistajilta. Muut merkit tukevat tutkimusta suoraan rahallisesti tai ostetun mainonnan kautta.

Hännänpää

Teslan kanssa (250 vikaa / 100 autoa) häntäpäätä koristavat pitkän linjan merkit, joita pidetään erityisen laadukkaina – Mercedes Benz (202), Volvo (210), Audi (225). Näistä merkeistä Audi on muuten tehnyt autoja jo 110 vuotta. Tämä kiinnitti ainakin oman huomioni. Esimerkiksi ADAC:in tekemässä autojen luotettavuustutkimuksessa ko. merkit ovat listan kärjessä. Käyttäjätyytyväisyystutkimuksissa Tesla on ylivoimaisessa kärjessä.

Uskovaisuuttako

Moni on tulkinnut artikkelin perusteella Teslan omistajat ”uskovaisiksi”, jotka eivät voi myöntää omistamansa ajoneuvon olevan huono, nieleskellen ylpeyttään vioista. Itse en tätä allekirjoita lainkaan. Teslan omistajat tuovat viat varsin herkästi esiin ja keskustelu auton ympärillä on erittäin vilkasta, niin omistajien kuin mediankin osalta. Keskustelut koskevat valtaosin maalipinnan naarmuja, tai esimerkiksi natinaa verhoiluissa. Nämä kaikki luetaan siis vioiksi myös ko. kyselyssä. Omistamani auton kohdalla oli myös ko. virheet luovutuksessa. Maalipinnassa oli naarmu ja sisätiloissa kuului natina. Nämä korjattiin yhdellä huoltokäynnillä veloituksetta. Vastaavia on siis määrällisesti paljon, mutta kysymys kuuluu, onko vikoja enemmän kuin muilla merkeillä? Luultavasti ei. Tesla, kuten myös Mercedes Benz, Volvo ja Audi ovat korkeamman hintaluokan autoja. Näissä autoissa odotusarvot ovat ostajalla erittäin korkealla – jokainen pienikin vika reklamoidaan. Dodgen tai muiden edullisten autojen kohdalla pienet asiat lasketaan kuuluvan autoon. Niiltä ei odoteta täydellisyyttä.

Tyytyväisyys mittarina

Mielestäni ainoa ja oikea mittari on omistajan tyytyväisyys. Sähköautojen ja erityisesti Teslan kohdalla kokonaisuus on niin paljon edellä muita, ettei nämä pienet, kiistämättä olemassa olevat puutteet vaikuta merkittävästi kokemukseen. Tästä kertoo jo Model 3 tyytyväisyystutkimukset, vaikkakin autossa on ollut puutteita maalipinnan osalta.

Tesla vs. perinnevalmistajat

Teslan laadun ”morkkaamisen” myötä aktivoituu usein keskustelu siitä, että Teslan asema olisi erittäin uhattuna ns. perinnevalmistajien sähköautojen myötä, sillä heillä ei ole ongelmia esimerkiksi maalipintojen kanssa. Tässä on mielestäni erittäin suuri ajatteluvirhe. Auton maalaaminen on lopulta hyvinkin yksinkertainen asia, joka ei ole sidoksissa tekniseen laatuun, vaan kokoonpanoon. Kokoonpano on Teslalla tällä hetkellä heikoin lenkki. Yhdysvalloissa koottujen autojen viimeistely on huonompaa, kuin Eurooppalaisilla valmistajilla. Tässä on selkeä kulttuuriero. Tämä aiheuttaa reklamaatioita ja työllistää maahantuojia. Asia korjaantunee Teslan Saksan tehtaan avautuessa. Euroopan markkinoille tulee autoja, jotka vastaavat täkäläiseen laatukäsitykseen viimeistelyn osalta.

Em. asioista huolimatta sähköautoissa on tärkeintä juurikin se, mikä tekee siitä sähköauton – voimalinja. Tesla on edelleen säilyttänyt ylivoimaisen etumatkansa muihin valmistajiin, jotka eivät tunnu pääsevän lähelle kovasta yrityksestä huolimatta. Samalla Tesla jatkaa kehitystä pitäen kaulaa huomattavana. Tesla on teknologisesti loistava ja erinomainen ajaa – maalipinnan virheet ovat täysin toissijaisia. Tämän puolesta puhuu myös arvostettu Sandy Munro, jonka yritys purkaa ja tutkii tarkkaan eri laitteita, autoista lentokoneisiin.

”Teslauskovaiset” siis tunnistavat ja myöntävät autojensa puutteet. Tästä huolimatta Tesla on parasta, mitä rahalla saa. Onko kokonaisuuden myötä tuleva tyytyväisyys siis uskovaisuutta? Ei ole.

Jos et usko, kokeile. Sähköauton jälkeen ei voi palata polttomoottoreihin.

LA Timesin artikkeli J.D. Powerin tutkimuksesta »

Kuka?

Blogin kirjoittaja on 40 lähestyvä espoolainen mies, joka innostuu uudesta teknologiasta ja kaikesta mikä lentää.

Teslaa hankkimassa?

Tee tilaus tästä linkistä – saat 1500 km ilmaista Super Charging -latausta: http://ts.la/joonas3311

Viimeisimmät artikkelit

Kategoriat