Bensasta sähköön?

B

Kappas – päädyin hieman yllättäen Vantaan Vetokujalla sijaitsevaan Teslan liikkeeseen. Liike sijaitsee hieman vaatimattoman näköisessä rakennuksessa, mutta tarjoaa hienon kattauksen Teslan teknologiaan ja autoihin. Henkilökunta oli erittäin ammattitaitoista ja mukavaa… ja hieman yllättäen – perinteistä automyyjien harrastamaa ”tuputusta” ei kohdannut lainkaan! Myyjät antoivat tuotteiden puhua puolestaan ja mukaan tarttuikin parin päivän koeajolle Tesla Model S 100D.

Edellisen kerran ajoin Teslalla noin vuosi sitten, joka oli jo ristiriitaisen säväyttävä kokemus. Tällä kertaa kokemus oli entistäkin vahvempi ja koeajon jälkeen jäi selkeä tunne siitä, että seuraava auto voisi hyvinkin olla sähköllä kulkeva.

Tästä idea perustaa blogi, jossa kertoa prosessin etenemisestä lyhyellä tai pitkällä aikataululla.

Miltä Tesla tuntuu

Ulkoisesti Tesla Model S on lähes kuin mikä tahansa premium-luokan ajoneuvo. Eron tekee auton käyttövoima ja edistyksellinen teknologia, joka on huomattavasti perinteisiä autoja edellä. Sisätilat ovat aivan kuten muissakin luokan autoissa, mutta katseen kiinnittää suuri kosketusnäyttö, josta hallitaan auton kaikkia toimintoja. Tavanomaisia painikkeita ei löydy nimeksikään. Normaaliajossa eteneminen on hämmästyttävän hiljaista. vaivatonta ja jopa eleetöntä, mutta tarvittaessa auto tarjoaa käsittämätöntä kiihtyvyyttä. Nopein Tesla (P100D) kiihtyy 0-100 km/h uskomattomassa 2.7 sekunnissa. Tesla pesee siis lähestulkoon kaikki superautotkin. Hämmentävää, kun kyseessä on suuri neliovinen perheauto.

Tesla on matalan painopisteen ansiosta (akut pohjassa) erinomainen ja ennen kaikkea hiljainen ajettava – moottorista/moottoreista tulee vain vaimea ääni ja auto liikehtii yllättävän näppärästi. Auto on kookas ja leveä, joten pienemmällä autolla ajavana piti olla erityisen tarkkana ahtaissa tiloissa. Onneksi autossa on loistavat tutkat, jotka näyttävät esteet ja etäisyyden selkeästi. Myös peruutuskamera löytyy.

Merkittävää oli, että edelliseen vuoden takaiseen koeajoautoon nähden laatuvaikutelma oli parantunut entisestään, eikä ole yhtään huonompi kuin muissakaan vastaavissa autoissa. Parannuksia satelee siis jatkuvasti.

Mitä Tesla kustantaa

Tesla mielletään helposti ns. ökyautoksi. Hinnathan lähtevät noin 90 000 €:sta ja kalleimmasta paketista saa pulittaa vajaa 200 000 €. Tässä ei ole kuitenkaan koko totuus, sillä Tesla on erittäin edullinen käyttää. Huoltoja on vähän ja ne eivät ole edes pakollisia takuun säilyttämiseksi, kilometrit ovat halpoja (noin 2 € / 100 km) ja vakuutukset kohtuullisia. Nämä asiat huomioiden ”maltillisen” hintaluokan Teslan kulut ovat hyvin lähellä vastaavan kokoluokan perheautoa, jonka ostohinta on noin 60 – 70 000 € tietämissä. Ei siis aivan niin ökyilyä, kuin voisi luulla!

Bensalenkkarille sähköauto?

Pidän itseäni jonkin sortin bensalenkkarina. Laadukkaat ja nopeat autot ovat aina kiinnostaneet ja tällä hetkellä käytössä on 300 hevosvoimainen Audi S3 sedan quattro s tronic (2015). Varsin näppärä ja upeasti pörisevä polttonesteitä käyttävä ajoneuvo, joka kiihtyy 0-100 4.9 sekunnissa, ollen siitäkin huolimatta mukava käyttöauto. Auton äänet ovat mielestäni oleellinen osa tunnetta, joten hiljainen sähköauto hämmentää kyllä valtavasti.

Oikea hetki sähköautolle?

Tesla yllätti ja jätti selkeän poltteen. Nyt on aika pohtia, olisiko sähköauton nyt vai myöhemmin. Mikäli päädyn tilaamaan auton, tulee tämä blogi julkiseksi jatkaen eloaan.

Jätä kommentti

Kuka?

Blogin kirjoittaja on 40 lähestyvä PK-seudulla asuva mies, joka innostuu uudesta teknologiasta ja kaikesta mikä lentää.

Viimeisimmät artikkelit

Kategoriat